Jalkis Oy:n tarina
Keskisavolaisissa maaseudun maisemissa vuonna 1952 syntyi kaksi pienokaista, Sirkku ja Antero. Nuoruusvuosien lähestyessä aikuisuutta löysivät he toisensa, ja siitä alkoi heidän rakkaustarinansa. Yhteinen taival kuljetti nuorenparin Pieksämäen Haapakoskelle, jossa Antero pääsi Haapakosken ruukille ansaitsemaan elantoa perheelleen. Elettiin vuotta 1974. Vuonna 1988 Tiitisten perhe oli kasvanut kuuden lapsen verran.
Ajatus perheen tulevaisuuden rakentamisesta oman yritystoiminnan kautta alkoi elää vanhempien mielissä. Isän erinomainen menestys myyntityössä rohkaisi katsomaan eteenpäin ja luomaan jotain omaa, joka kantaisi hedelmää vielä vuosikymmentenkin jälkeen.
Luonnosta nouseva hyvinvointi, inhimillinen auttaminen ja elämänläheiset kohtaamiset ihmisten kanssa olivat jo silloin lähellä Anteron ja Sirkun sydäntä. Tästä nousi vahva ajatus alkaa kehittämään luonnosta innoituksensa saavia kotimaisia hoitovoiteita, jotka edistäisivät ihmisen terveyttä ja sitä kautta kokonaisvaltaista hyvinvointia. Näin alkoi Jalkis-tuotteiden innovatiivinen ja vaiherikas tuotekehityksen kaari. Monen vuoden tuotekehityksen jälkeen Jalkis-tuoteperheen ensimmäiset tuotteet olivat valmiita kohtaamaan kuluttajansa. Tuotteet pakattiin laukkuihin ja matkattiin tunteja laskematta ympäri Suomenmaata. Tätä matkaa onkin matkattu nyt jo pitkälti yli kolmekymmentä vuotta.
Vanhempien ihailtava innokkuus ja rakkaus työtään kohtaan sai tallentua myös perheen lasten sydämiin. Raskailtakaan hetkiltä ei vältytty, kun Suomeen iskenyt lama-aika koetteli yrityksiä kaikkialla, ja samoin oli Tiitisen perheen yrityksen laita. Kuitenkin perheen vanhemmat jaksoivat uurastaa ja uskoa työhönsä, näyttäen lapsilleen sisukkuuden ja rohkeuden merkityksen; elämä kyllä kantaa. Suomalaisen sinnikkyyden tuloksena Jalkis-tuoteperhe sai jatkaa kasvuaan, tuoden mitä ihanimpia tuotteita ihmisten hyvinvointia tukemaan.
Vuosien vieriessä alkoi edessä siintää myös haikea hetki, jolloin vanhempien olisi aika luovuttaa ohjakset käsistään. Silloin me lapset jouduimme miettimään, olemmeko valmiit huolehtimaan siitä elämäntyöstä ja perinnöstä, jolle vanhempamme olivat kaikkensa antaneet. Uskallammeko sitoutua samalla lujuudella ja sydämen palolla työhön ja ihmisten lämpimään kohtaamiseen. Voisimmeko yhdessä nostaa uudet purjeet suotuisiin tuuliin luottaen, vaikka aika ja maailma on muuttunut? Yhdessä päätimme uskoa, luottaa ja uskaltaa – aivan kuten vanhempamme aikoinaan.
Kiitollisina saamme jatkaa vanhempiemme viitoittamaa polkua kohtaamisissa ihmisten kanssa.Yhteinen toiveemme on, että voisimme täyttää ahkeralla työllä ja sydämen lämmöllä ne suuret saappaat, jotka meille annettiin. Suurin haaveemme on, että Sirkku ja Antero Tiitisen kehittämä luonnon raaka-aineita hyödyntävä jalkis-tuoteperhe saisi jatkaa kasvuaan tavoittaen yhä uusia sukupolvia.
Iloitsemme, että juuri sinä olet kulkemassa kanssamme tätä yhteistä matkaa. Toivomme, että tuotteemme saavat tuoda sinulle iloa, hyvää mieltä ja hyvinvointia arkipäiväsi keskelle.
Rakkaudella: me kuusi lasta